tarina säemuodossa (PITKÄ)
Ihan ensiksi ihanaa kevättä kaikille :)
Joku päivä yritin kirjoittaa tarinaa, mutta sain aikaiseksi vain runomuotoista tekstiä. En todellakaan ajatellut julkaista tätä mutta tässä se nyt on.
Varoitus laiskoille lukijoille: teksti on älyttömän pitkä!
Mutta kun meitä ei enää ole
kuka välittää
En usko että kukaan
eikä sille syytäkään
Kun meitä ei enää ole
kuuset itkee aamukastetta
pilvet viipyy yllä näiden kylien
jotka halusin jättää taakse
Jätit kaiken tulit mun kanssa
sanoit että seuraat mihin vaan olin vihasta kuuro ja sokea
en ymmärtänyt kieltä millä puhuit
en ymmärtänyt että sun vierellä oisin ollut turvassa
ei ois tarvinnut lähteä oisit pitänyt huolta
En ymmärtänyt puhuit välittämisestä
puhuit rakkaudesta puhuit kiintymyksestä
minä vihasin maailmaa käänsin sille selkäni
samalla kun sinä katsoit sitä silmiin
Viha antoi mulle hampaat kynnet siivetkin
revin puskin raivasin
kipua tuntematta lähestyin
erämaan sydäntä enkä itkenyt ennekuin olin
perillä
Sinä seurasit vaikka olisit halunnut vaan viedä mut turvaan
teit sen koska rakastit tarpeeksi ymmärtääksesi
että jos veisit mut takaisin
riistäisit multa lopunkin ilon elämästä luottamuksen suhun
etkä enää koskaan kuulisi kun sulle puhun
haavoittaisit syvemmin kuin pedot metsässä koskaan
se sattuisi enemmän kuin puukko selässä
enemmän kuin salama tai luoti silmien välissä
Haluan vain sanoa
ennen kuin kaikki on ohi ja on liian myöhäistä
teit oikein
sinun silmissä on rauha
vaikka ympärillä palaa liekeissä on koko maailma
sinun silmissä on turva
vaikka palaa vaikka roihut nuolee hiuksia
sinun silmissä on koti
vaikka maa valeltu bensalla ja on pimeää
ja joudutaan sytyttää kynttilä että nähdään
vaikka on varmaa että kohta leimahtaa
sinun silmissä on sanat
'jos kaikki muutenkin syttyy tuleen sitten antaa palaa vaan
kyllä me voitetaan ja jos ei niin yhdessä kuollaan'
sinä puhut järkeä olet mulle tärkeä
ja tiedän että sä et vois mun sydäntä särkeä
_____________________________________________________________
Maa ja taivas harmaanvalkoisina
kahdet jalanjäljet hangessa
muttei muut tiedä siitä kuin me
koska kävelet samoja jälkiä kuin minä
kenkäsi on isommat ja mun jäljet katoaa
Suojelet mua taas ei tää ole uutta
vaikka tää vei sulta kaiken muun kuin mut
kuitenkin antoi mulle sut
enemmän kuin koskaan kuvitella saatoin
sun silmissä on auringot ja vaikket hymyiliskään
näen niistä valon jota ei muualta löydy mistään
Näissä metsissä on susia
varoitin sua kun astuimme metsänpeittoon
nyökkäsit vakavana etkä pelännyt
jos pelkäsit et ainakaan näyttänyt
ja jos pelkäsit et pelännyt itsesi puolesta
en minäkään pelännyt mutta sinä pelkäsitkin molempien edestä
Illalla kun pimeni
aurinko kun himmeni
askelemme tiheni
varjot yhä piteni
Mustaa
Silmät korvat tarkkana kuin saaliilla
kulku matalana kuin
vaanivalla pedolla
Ei ollut enää sanoja
ei ollut enää pelkoa
vain tunteita, tekoja
jäljellä vain vaistoja
Kaksi ihmistä kulki
kohti aamunkoittoa
En tiennyt ihmisellä olevan vaistot
kyky nähdä pimeässä kuulla äänet näkemättä
kun varjoissa rapisi ja molemmat meistä tiesi
ettei se ollut jänis vaan jotain suurta
painoit minut taaksesi vedit aseen selästäsi
vastustelin mutta sanoit
'joillain varjoilla on hampaat'
Odotimme hiljaa pimeässä
kun pilvet väistyi kuun tieltä näin kun sun leukalihakset kiristyi
sormi liipaisimella piippu kohti varjoja
Mulla selkäs takana oli epätoivoista
mitä tekisin kun se joku jokin hyökkää
ei mulla ollut asetta eikä lupaa liikkua
metsä haisi pedoilta
metsä haisi turpeelta
metsä haisi hieltä
metsä haisi vereltä
Kun kuu valaisi koko pimeän taas hetken
hetkeksi yksi varjo jäi eikä kadonnutkaan
mustat silmät kiilui ne näkyi jo kaukaa
laskit lyijyn lentoon päästit irti ukkosen
metsä oli tulta yhden silmänräpäyksen
se osui muttei tappanut
kun se lähestyi siirryit mun yläpuolelle
latasit ja tähtäsit
miettimättä laukaisit
ammuit ammuit ammuit
kunnes tapoit
Kun kaikki oli ohi hereille mut ravistelit
silmät ammollaan rusensin varpuja
hiki otsalla likaisella iholla
Nyljit sen päältä vahvan tumman turkin
painavan ja lämpimän ja heitit sen mun harteille
pakotit mut nukkumaan
istuit vartioon mun vierelle
Nyt voisin myöntää jos kysyisit
olin hukassa silloin mutta mut löysit
sinä yönä rasvaisen haisevan lämpimän taljan sisällä
tuli ajateltua montaa asiaa
yksi niistä oli se
miten paljon sinun täytyi välittää
koska sinä osasit kiivetä puuhun minä en
koska sinä juoksit lujempaa kuin minä
koska sinä olit isompi olit pelottavampi
yksin en ois selvinnyt
yksin oisin jo monta kertaa kuollut
Nyt vasta oon tajunnut miten heikko olin
sun kanssa musta tuli vahva
sinä yönä olin saalis
nyt musta on tullut saalistaja
yksi niistä harvoista
yksi niistä varjoista
joita kukaan ei kuule ajoissa
joita aseiden piiput ei tiedä osoittaa
joista ihmiset toisiaan varoittaa
Kun kuolen
toivon etten kuole ihmisten käsissä
koska eläin näkisi minussa lihaa
vatsansa täytettä
eikä se tappaisi jos sen ei tarvitsisi
jos se hyökkäisi tappelisin loppuun asti
jos häviäisin kuolisin
vaikka se olisi hidasta
vaikka se sattuisi
vaikka se olisi loppu
se olisi oikein
minulla olisi sille arvo
Päivien matkan jälkeen
kun korppien huudot haaskoilla hajosi hiljaiseen hämärään
suunnistimme syvälle metsän sydämeen
Jonkin erämaajoen vartta löysimme kauas
sinne minne etsimme tietä päiväkaudet
sinne missä lepää petäjien haudat
kipu jaloissa hellitti iltaisin
kun nuotion äärellä laulettiin
ja kun odotin sinua metsältä
tunsin vihdoin rakkauden mun sisällä
Kipeää
teki sen jälkeen katsella
kun teit töitä mun kanssa yhdessä
että pysytään just ja just hengissä
uskollisuudestas
vois kirjoittaa sankaritarinoita
runoja lauluja kirjoja
kaiken maailman turhia juttuja
muttei yksikään tietäis kuitenkaan
sun silmistä eikä sun sydämestä
turhaa vaan kenenkään muun yrittää
ne ei tiedä susta mitään
turhaa vaan
Ennen kuin lähdin olin ostamassa koiraa
ajattelin että se vois lähteä mun mukaan
mutta vaikka koko ikäni toivoin sitä omaa Aseenkantajaa
olin yhtä rahaton kuin aina enkä voinut varastaa
sinä löysit mut kun olin jo lähtemässä yksin
pakotit ottaa sut mukaan koska pelkäsit et kuolen
lähdettiin määränpäästä sekavin käsityksin
näin sun silmien ilmeistä koko ajan sen sun huolen
susta tuli mulle uskollisin koira
oot ikuisesti parempi kuin kultainennoutaja
Älä pelkää rakas mä en sua jätä
pysyn vaikka kuolleena sun vierellä
ja kun se on vaan ikävä tosiasia
että meistä jokainen tulee kuolemaan
Mutta jos tahdot kotiin lähdetään vaan
vihdoin oon valmis sua kuuntelemaan
ehkä metsä kasvatti muakin sen verran
että luovuin vihasta sun takia tän kerran
sun hymy palasi päivien jälkeen
kun kysyin lähdetkö takaisin jos lähden
Väsyneinä puolikuolleina
mutta nauru silmissä ja huulilla
kivusta ei jäänyt muistoja
ei meihin koskenut kuolema
Joku sanoi kun palattiin et turhaan lähdettiin
mutta vaiensin sen kylmällä katseella
ilman sitä reissua oltais molemmat yksin
minä yksin maailman laidalla
odottamassa yötä että ois pimeää taas
odottamassa ukkosta että mun päälle sataa
odottamassa sitä että joku mut pelastaa
ja vaikka joku tulis karkottaisin sen pois vaa
Ja sinä yksin koska minä oisin kuollut mun matkalla
yksin koska odottaisit maailman laidalla
paikassa jossa viimeksi tiedät minun olleen
odottaisit ehkä kunnes oma loppus tulee
Sä et ollut paha puhuit ihan eri tavalla
kuin olin kuullut ihmisten puhuvan ennen
olit mun ystävä et nauranut mun vihan aiheille
olit ainut johon saatoin luottaa niinä hetkinä
Kauneimmat silmät koskaan
en ymmärrä miten en vajonnut niihin jo aiemmin
kirkas kehä ja syvää mustaa
kuin metsälammet mutta kauniimmat sata kertaa
Niitä kehysti ripset kuin enkelin siivet
kulmakarvoista näin sun ilmeet
ja kun hymyilit sun silmissä tanssi
tuhannet ja tuhannet kuiskaukset
joita muut eivät kuulleet
Palasimme eri ihmisinä
ihmeen kaupalla hengissä
vaikka vaivasi vilu ja nälkä
hymyiltiin koska elettiin hetkessä
Se talja on vieläkin tallella
löysin sen kätköistä luoteja
nukun vieläkin sen lämmössä
se savun haju ja ne muistot mitä se mussa herättää
en vaihtais niitä pois vaikka mulle annettais mitä
jos joku rikas prinsessa haluis osia vaihtaa
mun kaa
sanoisin ei miettimättä muutakaan
Koska kuinka voisin unohtaa sen joka pelasti mut kuolemalta
ei vain kerran vaan joka päivä
joka väkisin lähti mukaan
sanoi että mua seuraa
ajoi pedot kimpustani
valvoi öitä vierelläni
Jonka siitä tietystä aidosta hymystä
maksettais elämillä
ja joka jostain syystä
rakastui muhun eikä keneenkään muuhun
Jos kuolema sammuttaa mun silmät ennen kuin sun
rukoilen sulle voimaa liikaa ja enemmän
koska ansaitset kaiken olet ainoani päällä tän maan
rakastan sinua kuuhun ja takaisin ja loppuun asti jos en kauemmin
kun hengitän viimeisen kerran
saatat luulla että olen poissa
mutta en lähde koskaan sun luota
mun sydän asuu sun rinnassa
Ja jos sinä kuolet ensin
kannan kukkia tuhansittain
metsäniityiltä leinikit sun haudallesi päivittäin
vaikka itkisin kuinka
tiedetään silti molemmat
olen onnellinen koska sain sut ja sun rakkauden tuntea
Vaikka ikävä painaisi rintaa
vaikka suru raastaisi mun mieltä
hymyilen muistoille vielä
koska mullei oo muutakaan
tuun perässä pian
Cecilia