Syviin vesiin 2

Tässä jatkoa Syviin vesiin 1:lle. Viime osasta on mennyt jo aikaa, mutta en vain ole keksinyt mitään.

P.S. Kuva on minun tekemä AI- ohjelmalla. Suosittelen kokeilemaan, jos et jaksa itse nähdä vaivaa upeiden taideteosten tekemiseen, tai jos on kiire saada juuri mieleisesi kuva. Esimerkiksi Imagine-niminen sovellus Google Play kaupasta kannattaa ladata testiin. Se on ilmainen jos ei halua Premium- hommaa. Kuvaa saa käyttää.

Sini asteli pöllyävässä hiekassa, hänen varpaansa saivat hiekan veden alla lentämään hänen ympärillään - hän avasi suunsa ja nauroi. Yhtäkkiä hän tajusi, ettei hän saanut happea - että hän oli hukkumassa. Hän sysäsi ajatuksen pois, pois, ja ensimmäisen kivun mentyä hän hengitti vettä saamatta kuitenkaan tarvitsemaansa ilmaa. Vesiheinät keinuivat hänen ympärillään - hän kulki polkua pitkin niiden välissä. Yhtäkkiä ylhäältäpäin tuli valonsäde, pieni lanka, joka kiskoi Siniä pois hänen omasta maastaan. Veden maasta. Unen maasta.

Sini heräsi vastahakoisesti melkein pimeässä huoneessaan. Hän katsoi nyrpeästi ikkunasta ulos, ja todellakin, huonetta valaisi yksi ainoa valoviiva. Sini pudisteli pettyneenä päätään. Oli jo aamu, eikä hän voisi jatkaa enää unia, ja kaiken kukkuraksi hän oli unohtanut unen. Taas hän muisti vain veden. Yhtäkkiä hän muisti toisenlaisen unen kolme vuotta sitten. Hän haukkoi henkeään, hän muisti nyt taas äskeisen unen. Merenpohja siinä oli ollut aivan tyyni. Hän oli ollut hukkumaisillaan. Hän oli ollut onnellinen. Kun taas vuosia sitten -  merenpohja oli ollut aivan samannäköinen, mutta vesi oli raivonnut, se oli pyörteillyt ja kuristanut - mutta silloinkin hän oli ollut onnellinen. 

Jonkin ajan kuluttua Sini ei voinut käsittää, miksi sattuma oli tuntunut niin merkittävältä. Hän naureskeli omalle typeryydelleen ja unohti koko asian. 

Illalla, kun Sini meni nukkumaan, hän kuuli yölinnun huudon. Saman kuin vuosia sitten, samanlaisena yönä. Hän muisti asian, muttei antanut sen jäädä vaivaamaan. Hän sulki ikkunan ja nukahti. 

Verhot heilahtivat yötuulessa. Yölintu huusi. Ikkuna oli taas auki. Sängyllä oli sinisenkiiltävä höyhen. Sini ei kuitenkaan huomannut mitään. Sänky oli tyhjä. Sini oli poissa.

Siinä oli Syviä vesiä tällä kertaa. En kerkeä kirjoittaa tähän enää mitään, on pakko mennä. Sanon kuitenkin sen verran, että tähänkin tulee kuva myöhemmin. Sitten vielä se, että jossain vaiheessa pitäisi tulla haikupostaus, Perho sai minut innostumaan haiuista kysymällä, kirjoitanko niitä. Syviin vesiin saattaa tulla ja pitäisi tulla vielä joskus jatkoa, en lupaa taaskaan mitään. Mutta nyt on kuitenkin ihan pakko mennä. Moikka!

Cecilia