Ryhävalasrouva

Moi kaikki ja kiva kun tulitte lukemaan viimeisintä postaustani! Tämä on yksi harvoista saduista, joita olen kirjoittanut. En tykkää perinteisistä saduista joissa on prinsessa ja prinssi jotka menevät naimisiin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. Ei. Ne ei ole minun juttu. Mutta jospa jatkettaisiin tarinaan.

Olipa kerran eräs kiltti rouva. Hän muisti aina naapurin lasten nimi - ja syntymäpäivät. Silloin päivänsankari sai rouvalta ryhävalaspatsaan. Rouva nimittäin piti kovasti ryhävalaista ja kuvanveistosta, ja hän harrasti patsaiden tekemistä. 

Naapuruston lapsilla oli kullakin jo suuri kokoelma patsaita. Yksi leikki niillä, toinen hoiti niitä kuin lapsia ja kolmas oli järjestänyt ne hyllyyn. 

Mutta nyt rouvan itsensä syntymäpäivä lähestyi vinhaa vauhtia. Oli toukokuu, ja kesä alkoi jo näyttäytyä. Rouva oli täyttämässä 50 vuotta. Hänellä oli aikeissa matkustaa ulkomaille bongaamaan ihan oikeita ryhävalaista, nyt kun oli elänyt jo yli puolisataa vuotta, mutta ei keski-ikäisillä rouvilla ole yleensä ylimääräistä rahaa, kuten ei tälläkään rouvalla ollut. Matka oli ollut rouvan haave jo montakymmentä vuotta, ja nyt, tiukan rahatilanteen takia rouva ei voisikaan järjestää itselleen tuota lahjaa. 

Naapurin lapset kuitenkin tiesivät, miten iso haave matka oli rouvalle, joten he miettivät päänsä puhki, miten voisivat auttaa häntä toteuttamaan unelmansa. He miettivät monta päivää, mutteivat keksineet mitään. Lopulta vanhin lapsi sai idean. 

- En usko, että Irmeli pahastuu, jos myymme hänen antamansa patsaat tai osan niistä. Hän saisi rahat niistä. 

Muutkin lapset kannattivat ideaa, kun se oli toistaiseksi ainoa idea, joka heillä oli. Seuraavana päivänä lapset menivät torille ja varasivat kojun. Taidokkaasti veistetyt valaspatsaat kiinnittivät ohikulkijoiden huomion. Alle tunnissa kaikki patsaat oli myyty. Lapset olivat saaneet patsaista reilusti yli sen verran, kuin mitä rouvan unelmamatka tulisi maksamaan. 

Lapset menivät sinä iltana nukkumaan hyvillä mielin. Seuraavana aamuna heti herättyään nuorin lapsi kävi soittamassa rouvan ovikelloa, jätti rahat oven taakse ja juoksi pois. Rouva tuli sekunnissa ovelle ja kerkesi pyytää lasta mehulle. Hän ei nähnyt vielä rahoja. Lapsi meni mehulle rouvan luo ja ojensi rahat hänelle hymyssä suin. Aluksi rouva ei uskonut silmiään. Kun hän lopulta ymmärsi, mitä varten rahat oli tuotu, hän halasi lasta ja itki ilosta. 

Irmeli-rouva matkusti heti seuraavalla viikolla. Hän lähetti paljon kuvia ja postikortteja matkaltaan. Ette varmaan arvaa, mitä kuvia niissä oli! Eikä häntä yhtään haitannut, vaikka patsaat oli myyty, sillä nyt patsaiden todellinen arvo oli tullut ilmi ja rouvan rahapula ratkaistu. 

Loppu! 

Siinä oli se satu! Moni ei varmaan tiedä mikä on ryhävalas, ja joku saattoi tuossa jo googlailla, mutta tuossa kuvassa on sellainen. Ruma otus, eikö niin? Mutta Irmeli-rouva osaa katsoa sisäistä kauneutta... Muistakaa kommentoida ja vinkata kavereille, joita kiinnostaa lukeminen ja kirjallisuus. Kiitos kun luit! 

P. S. Kuva on Pixabaysta kun en ole sattumoisin päässyt itse niin lähelle ryhävalasta että olisin saanut kuvan napattua... XD

Cecilia