melkein satavuotias

Päivää taas isot ja pienet ihmiset, tässä teille taas runonen, nautiskelkaa!

Voi olisinpa vanha nainen melkein satavuotias
täynnä voimaa ja viisautta
lainattua ja ansaittua
joka tuntisi tuulet ja tuntisi puut
tietäisi nimeltä jokien suut

Ei enää velvollisuuksia ei enää kyyneleitä
ei enää syitä varjoja pelätä
valmis milloin vaan lähtemään
ei väliä milloin koska
kaikkensa antanut

Tunnen hänet sisälläni
vaikka olen vielä melkein lapsi

Kadota syvälle metsään eikä mitään omistaa
sammal kohoaa jäljissään
tehtävänsä olkoon kirjoittaa parantaa
raha ei tärkeää se on paperia vaan
jos ei muuten elä niin petulla ja muurahaisilla

Kaikki tietäisivät muttei kuitenkaan kukaan
metsänvartija mutta erilainen kuin muut
harva löytää luokseen koska
syvällä metsässä polut katoaa
eikä edes koira vainua koska tuulikin
juoksee väärään suuntaan

Ei se vaadi vanhaa ikää
kehoa kipeitä jäseniä
se vaatii vanhan mielen
mielen joka ei siedä enää

Joka haluaa herätä
rikkinäisissä vaatteissa joen rannalta
tulvan kovertamasta luolasta
vaikka pedot ympärillä
miten vain
kunhan kaukana täältä

Huutaa takaisin pimeään
musteentiheään

Oletko kuullut kun kettu rääkyy
tuntenut miltä kaarna tuntuu otsaasi vasten

Oletko löytänyt kurjen polut sen sulat sen äänen
oletko polvistunut kylmissäsi joen rantaan
tuulen riepottelemana nälissään ja kuumeisena
valmiina sukeltamaan
kylmän pois

Oletko hukkunut kosteaan tuuleen
lämmitellyt nuotion kajossa
tuntenut sammalen henkivän
lämpöä metsän varjossa

Minä tiedän ettet
huulillasi ei karehdi hymy
pidetyistä salaisuuksista
Minä näen ettet ole
et saanut silmiisi värejä tuulesta

Cecce