Joku nimetön runo - taas...

Mutta te lukijat, tehän voitte ihanina tyyppeinä laittaa nimiehdotuksia! Vai mitä? :D Mutta nyt runon pariin. 

Kissanluukusta sisään

kerran unelmani pääs

Ja sen unelman mahdottomuus 

Silloin sisimpäni jääs

Lailla käärmeen kietoutui kaulallein 

kuristaen

Minua pilkkasi sihisten:

Tästä milloinkaan lähde en

Siitä opin: milloinkaan enää

luukkua aukaise en 

Sillä unelmat silloin herää

Ja elän kärsien 

Sen jo kerran koin 

Vaan toista kertaa en. 

Eli niille jotka ei oikein saanut selvää tosta runosta, niin siinä tuon kertojan mieleen oli tullut huomaamatta, 'kuin kissanluukusta' liian iso unelma toteutettavaksi. Ja se kertoja tuossa sanoo että se kärsii, kun se unelma on liian iso. Ja se ei enää halunnut koskaan unelmoida, koska sen ensimmäinen unelma oli pilannut sen elämän. 

Kertokaahan mitä tykkäätte runosta! Ja muistakaa unelmoida! Mutta ei kannata tehdä unelmista liikaa tavoitteita. Pieniä askeleita kerrallaan. :) Kertokaa mulle muuten mitä mun pitäisi kirjoitella. Ja vaikka tarinan aihe? No niin, nyt on tämä postaus valmis. Kiitos kun luit! 

Cecilia<3