Hän tiesi kaiken

Hei! Pitkästä aikaa taas tarina! :D Lue tämä, ja kerro kommenteissa mitä ajatuksia se sinussa herätti. Yritän nyt olla vähän aktiivisempi, ja luulen että onnistun, koska kirjoituksen ilo on tullut takaisin.

Tänään sain kokea että luokan perällä olevia hiljaisia lukutyttöjä ei pitäisi aliarvioida.

Isla on minun luokallani. Jotenkin, töykeydestään huolimatta kaikki pitävät hänestä. Vaikka luokan pissikset yrittävät joka päivä saada häntä porukkaansa, hän kieltäytyy halveksivasti, hän ei halua olla kenenkään kaveri. Välituntisin hän istuu kirjoittaen päiväkirjaa. Tunneilla hän nukkuu takarivissä, ja ei oikeasti huomaa mitään. Hänestä kiertää koulun porukoissa huhu, jonka joku on varmaan laittanut alulle ihan kiusaamismielessä. Kaikki "tietävät", että hän pitää kirjaa ihmisten yksityisasioista ja tietää heistä kaiken.

Eräänä päivänä koviksen mieleeni tuli testata, pitääkö huhu paikkaansa. Laitoin hänen pulpettiinsa lapun, jossa luki "tarvitsen apuasi, koulun takana klo 14.50". Menin koulun jälkeen odottamaan häntä, ja odottelin häntä opettajien parkkipaikan vieressä olevassa pusikossa. Ajattelin kuinka hän jäisi hölmistyneenä tiirailemaan ympäriinsä ja minä astuisin coolisti esiin. Yhtäkkiä kuulin korvani juuresta äänen.

• Oliko sulla jotain asiaa?

Mahassani muljahti, säikähdin totaalisesti. Yritin esittää, että olin tiennyt koko ajan hänen olevan takanani.

• No joo, tarvisin yhden salasanan. Kuulin että sä voisit auttaa.

Islan silmissä välähti.

• Kuka sulle kertoi?

• Oskar.

Se oli totta. Olin alunperin kuullut Oskarilta kiertävästä huhusta.

• Jaa… Täytyypä myöhemmin hoidella se, hän sanoi.

Luulin että hän esitti kovempaa kuin olikaan. Siksi aloin määräillä häntä, että hän tajuaisi pelätä.

• Jos sulla oikeesti on jotain salasanoja nii anna heti.

• Hiljaa. On.

Isla otti olkapäästäni kiinni ja työnsi minut melkein väkivaltaisesti ulos pusikosta. Hän ei päästänyt minua taakseen, mutta en minäkään olisi halunnut enää päästää häntä taakseni. Arvelutti jo vähän mihin olin oikein itseni saattanut.

• Kävele kunnolla!

Päätin totella ja kuuntelin tarkasti, kun hän selitti, mihin minun oli käännyttävä. Matka oli pitkä, varmasti yli kolme kilometriä, mutta teeskentelin ettei se ollut edes pikku iltalenkki. Vaikka pisin reitti koskaan, jonka olin kävellyt, oli varmaan 10km, ja sen jälkeen olin ollut ihan loppu. Isla käveli takanani äänettömästi, hän katosi pari kertaa ja tuli minua jonkin ajan kuluttua vastaan. Ihmettelin miten se oli mahdollista, ympärillämme oli pelkkää peltoa. Minua alkoi jo vähän pelottaa. Onneksi lopulta olimme perillä, ja Isla pysäytti minut ennen aitaa, joka ympäröi pusikkoista pihaa.

• Oota.

Hän nosti hihaansa, ja näin että hänen lihaksikkaassa käsivarressaan oli kiinni remmi, jossa oli kaukosäädin. Hän painoi sitä, ja avasi minulle portin.

• Et olisi varmaankaan halunnut sähköiskua, hän virnisti.

Minua kammotti järjettömästi. Olisin halunnut juosta vain pois. Isla johdatti minut rumalle peltiselle parakille, ja avasi oven, laittoi valot päälle ja käveli kirjoituspöydän luo.

• Täällä on vähän sotkuista, hän sanoi muodon vuoksi, ihan kuin häntä tosiaan kiinnostaisi.

Näin sen kyllä. Joka puolella oli kaapit ja laatikot auki, niiden sisältö ja satunnaisia papereita lattialla. No, se ei oikeastaan yllättänyt. Ehkä vakoojan työhuoneen kuuluikin näyttää tältä. Tai, ei hän ollut mikään oikea vakooja. Hän oli vain utelias ja halusi tietää kaikesta kaiken. Siispä hän vakoili ihmisiä ja otti selvää heidän asioistaan. Ei hän niistä tiedoista mitään hyötynyt, mutta se oli ilmeisesti hänelle kuin harrastus.

• Ei haittaa, sanoin vähättelevästi ja heilautin kättäni.

Hän katsoi minua, pyöräytti silmiään ja avasi ehkä ainoan suljetun laatikon koko huoneessa. Hieman ruosteinen avain rahisi lukossa, ja tuijotin laatikon aukeamista yrittäen näyttää välinpitämättömältä. Kunpa olisinkin osannut sen yhtä hyvin kuin hän.

Kun näin mitä laatikossa oli, melkein syöksyin nappaamaan kaiken käsiini. Isla huomasi sen ja sihahti varoittavasti.

• Uskallatkin koskea!

Vedin käteni pois. Laatikko oli täynnä, suorastaan pursui yli laitojen, eri ihmisten salasanoja, koodeja ja osoitteita.

• Sano mitä etsit.

• Haluan saada vain Eliaksen Gmailin salasanan.

Isla katsoi minua hieman epäilevästi, ja hänen huulensa muodostivat ivallisesti sanan "vain". Hetken mulkoiltuaan hän tokaisi:

• Sukunimi.

• Häh?

• Elias KUKA?

• Ai. Hetki. Kaivoin kännykän taskustani, ja etsin Wilmasta opettajien kohdalta Eliaksen.

• Olofsson.

Isla kääntyi takaisin laatikkonsa puoleen ja muutaman minuutin kuluttua nosti lapun esiin ja kirjoitti siinä olevan tekstin pinkille Post-it lapulle.

• Noniin. Tämä on sun sillä ehdolla, että luovutat Gmail-salasanasi minulle.

Tuijotin suu auki.

• MITÄ?

• Niin.

Isla avasi pöydällä olevan läppärin ja kirjautui sisään salasanalla, joka oli niin pitkä, että epäilin sen olevan "miko_on_ainutlaatuinen_vahajarkisyydessaan" ja käynnisti Gmailin. Sinne hän kirjautui vähintään yhtä pitkällä salasanalla. Sitten hän meni kohtaan "luo uusi tili", kirjoitti kotisähköpostiosoitteeni ja katsoi minua kysyvästi. Ihmettelin, mistä hän tiesi edes sähköpostiosoitteeni, ja kun hän alkoi kärsimättömästi repiä lappua, jossa oli tarvitsemani salasana, aloin hädissäni estää häntä.

• Älä nyt revi sitä, kyllähän mä kerron!

• No kerro heti.

• En voi. Tai no… Pakkohan mun on… Siis tämä tuntuu niin tyhmältä…!

• Vauhtia. Muistilappu repesi taas lisää pari senttiä.

• Joo joo! Se salasana on abc1234!

Islan silmät siristyivät ja niistä näki että hän nauroi jossain syvällä sisimmässään minun idioottimaisille jutuilleni. Minua ärsytti, mutta en tietenkään sanonut sitä. Isla kirjoitti salasanan ruutuun ja jostain asetuksista, johon en itse osaisi missään maailmassa mennä, hän laittoi asetuksen päälle, jossa luki jotain tällaista: "entiset salasanasi toimivat tulevaisuudessakin tällä laitteella" tai jotain sinne päin. Tajusin, että vaikka vaihtaisin salasanani, tuo typerä abc1234 toimisi Islan koneella aina. Isla kirjautui läppäriltä ulos ja ojensi riekaleisen paperin minulle.

• En suosittele lavertelemaan kellekään. Tämä salasana on sun käytössä, ja muista, että jos joku saa tietää mun antaneen sen sinulle, mulla on susta tää kansiollinen tietoa jonka voin jakaa jos satun haluamaan.

Isla taputti lähes täyttä mappia pöydällä, ja luin sen kannesta oman koko nimeni, syntymäaikani ja henkilötunnukseni. Hyökkäsin raivoissani Islan kimppuun, otin häntä kiinni villapaidan kauluksesta ja olin nostamassa häntä seinälle, kun tunsin reidessäni sietämättömän kivun. Päästin irti villapaidasta, käteeni jäi muutamia hahtuvia villaa, ja lyyhistyin inahtaen lattialle. En tajua mitä hän teki.

• Ja nyt suosittelen painumaan täältä ja nopeasti.

Minun ollessani vielä pökerryksissä Isla raahasi minut ovesta ulos, pihan poikki, paiskasi portin kiinni, lukitsi sen ja kytki sähköt päälle. Nousin lappu kourassa huojuvaan seisoma-asentoon ja haparoin aidalle ottaakseni siitä tukea. Sain heti napsahtavan sähköiskun ja tunsin alkavani pian itkeä, iso jätkä. Vähän olin nössö. Raahauduin kotiin, matkassa meni joku tunti. Tietokoneen ääreen päästyäni avasin käteni. Se oli tyhjä. En edelleenkään ymmärrä miten Isla teki sen.

Cecilia