Eikä kukaan enää koskaan nähnyt heitä yksin

Lisää tämmösiä söpöjä (tai ainaki mun mielestä aika söpöjä) juttuja :)

Lukekaa ja nauttikaa!

Hämärä huone. Verhot vedettynä ikkunan eteen. Vaatekasoja nurkissa. Pelikone pölyttymässä jo toista viikkoa. Hahmo istumassa huoneen nurkassa. Sinistä valoa hänen kasvoillaan. Peukalo lähestyy lähetä-nappia. Hahmo käy sisäistä kamppailua kahden vaiheilla. Sormi vapisee näytön yläpuolella. Hän huokaisee, poistaa kirjoittamansa sanat ja kääntää näytön alaspäin. Katsoo vielä kerran nimeä, jonka omistajan takia hän olisi valmis mihin tahansa. Mutta hänelle sitä hän ei pysty kertoa.

Hämärä huone. Ikkuna auki, kylmä, kostea loppusyksyn tuuli heilauttaa verhoja tullessaan sisään. Karu kalustus, nurkassa suuri arkku ja seinustaa vasten pöytä. Kirjahylly jossa on kymmeniä, satoja kirjoja. Hahmo keskellä huonetta. Hän värähtää, kun kylmä osuu hänen iholleen, muttei avaa silmiään. Hiukset samalla letillä kuin eilen. Tyttö vastustaa kiusausta vilkaista kännykkäänsä. Hän nostaa katseensa kattoon ja yrittää hengittää kylmää ilmaa. Hän tietää, että hänen pitäisi päästää irti, unohtaa. Mutta samalla jokin hänen sisällään ei usko sitä.

Minuuttien jälkeen kännykkä pöydällä värähtää. Ääni on kova tyhjässä, hiljaisessa huoneessa. Tyttö säpsähtää kuin heräten unesta ja ryntää pystyyn. Vapisten käsin, sydän hakaten, jälleen alkupisteessä toiveikkaana hän nostaa puhelimen. Yksi viesti. Olet voittanut arvonnan. Voit noutaa yöperhosista kertovan kirjan kirjaston vastaanottotiskiltä. Ääni tukahtuu ennen kuin tulee ulos, suusta tulee pelkkä vaimea murahdus.

Poika hengittää syvään. Noin sadannen kerran hän on kirjoittanut uudenlaisen version asiasta, jonka hän haluaa kertoa. Ennen kuin järki ehtii epäröidä, hän lähettää viestin. Myöhäistä katua, poika miettii sydän hakaten.

Hän muistaa, tyttö miettii. Epäuskoinen ilme kasvoillaan hän nostaa kylmästä kohmeiset sormensa näytölle ja kirjoittaa vastauksen.

Eikä kukaan enää koskaan nähnyt heitä yksin.

Se oli siinä, toivottavasti tykkäsit :)

Cecilia