Koiran viimeinen toive 

Eläintarina! Surullinen, kuten lähes kaikki tekstini. Todella lyhyt tästä tuli, vaikka aluksi ajattelin kirjoittaa pitkän tekstin. Toivottavasti tykkäätte! <3 On ihana kun jaksatte lueskella näitä!

Koira nousi vaivalloisesti makuulta ja sen laihat kyljet kohoilivat vaikean hengityksen tahdissa. Sen kurkusta pääsi heikko vaikerrus, kun se astui oman käpälänsä päälle. Koira laahasi itsensä ovelle ja raapaisi pari kertaa väsyneesti puista pintaa. Isännän askelet kuuluivat oven toiselta puolelta vaimeina. 

Kuolemaa tekevä koira päästi epätoivoisen ulinan ja lyyhistyi maahan. Se toivoi, että sen rakas isäntä olisi sen rinnalla lopun hetkellä. Silloin kaikki olisi hyvin. 

Isäntä kuuli ulinan eteisestä. Hän kiiruhti avaamaan ovea ja huoli lemmikistä kasvoi joka askelella. 

Oven takana häntä odotti hänen uskollinen ystävänsä - maassa makaamassa. Mies kyykistyi eläimen viereen ja kuiskaili sen korviin rohkaisevia sanoja. Ne eivät enää tehonneet. 

Koira nosti viimeisen kerran päätään ja katsoi rakasta isäntäänsä silmät täynnä menneiden vuosien muistoja. Koira huokaisi ja laski päänsä tassujen päälle. Sitten se nukahti onnellisena eteisen punaiselle matolle.

- Älä kuole, ole kiltti... 

Mutta koira oli jo mennyt. 

Se oli siinä ja en keksi enää mitään kirjoitettavaa tähän loppuun. :D Tämä kelvannee teille näin?

Cecilia