Joutsenen laulu osa 2
Tämä teksti olisi pitänyt julkaista jo eilen, ja tuntuu tyhmältä kirjoittaa tänne pyhäpäivänä, mutta synttäripäiväni kunniaksi lähdimme heti shoppailemaan kun tulin koulusta, ja tulimme illalla kotiin. Siihen mennessä olin jo unohtanut koko jatkiksen, mutta ei voi mitään.
Nyt olen ollut LIIAN epäaktiivinen täällä blogissa. Kerron siksi vähän kuulumisia eiliseltä, että saatte jonkinnäköisen kuvan siitä miten minulla menee. (Jos haluat suoraan tekstiin, kerron vain että eilen oli kivaa.) Okei, aloitetaan.
Eilen pääsin autolla kouluun :D Se oli oikeasti iso juttu, sillä muuten en olisi kerennyt syödä kunnon aamupalaa. Ekat tunnit koulussa oli kuvista, teimme Pop-taide omakuvaa. Sain omani valmiiksi, ja opettaja oli tyytyväinen siihen, vaikka omasta mielestäni sen nenä oli tyhmännäköinen. Kun tuplatunti kuvista oli saatu päätökseen, alkoi ruokavälitunti. Ruokana oli minulle gluteenittomia nugetteja/nuggetteja, ja muille sellaisia broilerirenkaita. Oli tosi hyvää! Ruokailun jälkeen alkoi äikkä, ja meillä on juuri meneillään Oma romaani-projekti. Siinä on siis tarkoitus suunnitella oma romaani, eli kaikki hahmot ja juoni ja sen sellaiset keskeiset asiat. Minä kirjoitan Kika-nimisestä (jos J luet tätä, kiitos nimestä sikana!) tytöstä, joka karkaa kotoa. (En kerro vielä enempää.) Juu... Äikkä sujui äänekkäissä tunnelmissa, ja sen jälkeen oli pakollinen ulkovälitunti. Kuten aina, ulkovälkällä oli tylsää, ja napotettiin vain oven edessä että lukko aukeaisi. Välkän jälkeen oli matikkaa, ja tehtiin vain kaikkea outoa yhtälöihin liittyvää.
Siinä oli koulupäivä, mutta kun pääsin kotiin, heti eteisessä vanhemmat lauloivat onnittelulaulun, ja äiti sanoi, että nyt lähdetään äkkiä. Olin silleen "mitä? Mihin? Mitäääää" vaihdoin siistimmät vaatteet ja otin massit mukaan. Jo automatkalla haiskahti vähän sellainen juoni, jos tiedätte mitä tarkoitan. Kuitenkin, en kerro nyt ihan kaikkia yksityiskohtia. Haettiin mun rakas ihana serkku ja lähdettiin Ideaparkiin. :D PARASTAAAAAA!!!! Selvä, Ideaparkissa tehtiin kaikkea, mitä ikinä keksittiin, mm. moikkailtiin Telian myyjille, sanottiin random pariskunnille "hehe, söööttiä, heh" tehtiin heräteostoksia, syötiin herkkua, testailtiin sormuksia ja naurettiin mainoksille.
Siinä taisi olla mun ihana 14-vuotis synttäripäivä suurinpiirtein. Kiva jos joku jaksoi lukea, sitten voit mennä vaikka lukemaan sen jatkiksen toisen osan! <3
Luku 2:
Haukoin henkeäni ja ilma vain jotenkin virtasi lävitseni. En saanut henkeä mutta huomasin ettei minun edes tarvinnut hengittää. Tuijotin vain lamaantuneena ikkunan heijastusta. Tai sitä kohtaa, mihin minun olisi pitänyt heijastua. En nimittäin nähnyt itseäni. Nostin käteni silmieni korkeudelle, mutta en nähnyt sitä. Katsoin alas, mutta en nähnyt jalkojani. Olin vähällä huutaa, mutta suuni tuntui niin kuivalta etten saanut ääntä syntymään. Tuijotin tuijottamistani ja yritin nähdä jonkin merkin siitä, että tämä kaikki olisi vain jotain typerää harhaa tai minun puolestani ihan mitä tahansa, mutta mikään ei auttanut. Lopulta minun oli vain hyväksyttävä tosiasia - olin kadonnut.
Istahdin lattialle ja mietin, mitä juuri tapahtui. Näköalueeni reunoilla sinkoili kirkkaita kipinöitä. Minua pyörrytti. Olinko unessa vai hereillä? Mitä tapahtui? Rauhoituttuani ymmärsin, että erikoisen kynttilän oli täytynyt aiheuttaa tämä. Mikä muukaan sen voisi tehdä? Yhtäkkiä muistin hämärästi myös savun omituisen hajun, joka oli tuonut mieleeni suolan. Vaikkei suola edes tuoksu.
Yhtäkkiä kuulin mökin eteisestä kolinaa. Joku oli juuri tullut sisään. Säikähdin ja yritin mennä piiloon. Sitten tajusin, että jos en itse nähnyt itseäni, ei toinenkaan voisi nähdä. Varmuuden vuoksi kuitenkin menin kyykkyyn sohvan taakse. Kolina tuli huoneeseen jossa olin, ja vaikka en nähnyt tulijaa, pystyin keskittymällä kovasti nähdä hämärät ääriviivat hänen ympärillään. Tajusin, että tämä joku, joka oli nyt kanssani samassa huoneessa ja joka ei kai itse tiennyt sitä, oli myös hengittänyt kynttilän savua. Onnetonta. Eikä hänkään kai tiennyt miten voisi muuttua jälleen näkyväksi. Vieras käveli huoneeseen, jossa oli pimennysverho ja omituinen kirja. Minä hiivin perässä. Jäin ovelle ja katsoin, mitä hän tekisi. Näin että hän otti kirjan käteensä ja istahti sängylle. Sitten hän selasi kirjaa ja vihdoin pysähtyi eräälle sivulle, jolle oli piilotettu kirjekuori. Hän otti sen käteensä ja avasi sen. Kuoressa oli kaksi paperia, ruskea ja valkoinen. En nähnyt mitä niissä luki, mutta vieras selvästi luki niitä. En kuitenkaan uskaltanut mennä lähemmäs katsomaan, sillä pelkäsin että hän huomaisi minut. Yhtäkkiä vieras alkoi puhua.
Ei sinun tarvitse yhtään leikkiä piilosta. Kyllä minä näen sinut. Ja sillä hetkellä hän välähti muutaman sekunnin ajan näkyvänä. Hän oli itseäni vähän vanhempi tyttö, hänellä oli tummat rasvaiset hiukset jotka roikkuivat kirkkaansinisten silmien edessä ja valkoinen likainen paita sekä mustat rikkinäiset farkut. Sitten hän katosi taas.
Mitä? Miten- Okei, no, ihan sama. Tiedätkö miten täältä pääsee pois tai voi muuttua taas näkyväksi?
Hiljaa, tyttö sanoi töykeästi ja kumartui taas papereiden ylle. Istahdin hänen viereensä sängylle ja luin mitä näin tai mistä sain selvää.
Kynttilän savu aiheuttaa yskää ja omituisia näkymättömyyden jaksoja. Huh, tämä ei ollutkaan pysyvää! Muita, harvinaisempia oireita ovat esim. tajunnanmenetys, pienet haavat ihossa ja itsevalaisu.
Jonkin ajan kuluttua tyttö alkoi taas puhua.
Tässä talossa on poltettu niin paljon tuota kynttilää että tämä talo on jo kokonaan itsevalaiseva, hän sanoi ja muuttui taas näkyväksi. Hän naputti kohtaa, jossa luki itsevalaisusta.
Valo on usein kellertävää tai melkein vihreää. Sen valossa ihminen voi jopa nähdä asioiden läpi ja muuttua eläimeksi, joka hän sisimmässään on. Jatkoin lukemista vielä vähän pidemmälle. Tulevaisuudessa tämä talo tulee kutsumaan vielä enemmän uhreja, joita se tarvitsee. Oliko tämä talo kutsunut minua? Kammottavaa. Kun muistin äänet, joita olin kuullut metsässä hortoillessani, minua paleli. Minne olin oikein tullut?
Ihan kuin rasvatukkatyttö olisi lukenut ajatukseni. Hän katsoi minua ja virnisti.
Sellaista se on, siskoseni. Me olemme nyt tämän talon uhreja.
Noniin! Mitäs pidit? Toivottavasti edes tykkäsit, koska en meinannut keksiä millään tuota yhtä kohtaa. Kuitenkin, nyt sanon vaan että
moromooro ja kiitos
Cecilia :D